2.9.2015

Kiva viikonloppu Kainuussa

Taas sitä ollaan menty pää kolmantena jalkana pitkin Suomee. Tai siltä ainakin tuntuu. Muutenkin ollu aika kiireistä. Duunihommia ja siihen päälle pitäis vielä ympätä harrastuksestki ja muut menot. Viime perjantaina mä lähin Kajaaniin. Tajusin että en oo koskaan aikaisemmin lentany mihinkään yksin. Olin ihan intona, vaikka vähä jännitti niinkuin aina lentäessä. Nousut on aina ihan parhaita. Keli oli sopivan selkee, että kaupungin valot näky siististi. Kajaanista mua ootti kyyti Kuhmoon. Anni ja Jani oli jo kentällä venaamassa kun saavuin sinne. Vietettiin yhessä riehakkaat pari päivää Kuhmon koskilla. Aamulla aikaiset herätykset ja illalla oltiin pimeeseen asti.


Pari päivää Kuhmossa oli tosi jees. Mä vaan hymyilin yksikseni kun Hangon keksi. Kaikki oli vaan niin kivaa. Oon niin fiiliksissä näistä kalajutuista. Varsinkin kun on mukavaa seuraa messissä. Myös Juuso oli viettämässä samaan aikaa omaa kalastusviikonloppua Kotkassa. Sunnuntaina lensin takasin Helsinki-Vantaalle. Lento lähti vähän ennen kuutta illalla. Kun oli vielä valoisaa, näky koko matkalla kivasti maisemia. Lento kesti huiman tunnin ja viisi minuuttii. Mä olin niin poikki, että kerkesin nukahtaakkin hetkeks aikaa.

Nyt on taas uus viikko alkanu. Mennään jo keskiviikossa, mut edelleen menneen viikonloput kalastukset painaa vähän päälle. Oon ollu pitkästä aikaa hullun väsyny. Vaikka menis aikaisin nukkuu, väsyttää aamulla ihan liikaa. Ehkä oon tulossa kipeeks, en tiä. En muuten ees muista millon oon ollu kunnolla kipeenä viimeks. Aika luksusta verrattuna siihen monta vuotta kestäneeseen joka toinen kk kipeenä meininkiin. Ehkä tää tästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti