14.2.2015

Mopolla ympäri Koh Lantaa

Seuraavat päivät Lantalla meni hieman vauhdikkaammissa merkeissä. Ihan kirjaimellisesti. Olin kuullu että Lantaa kannattaa kiertää mopolla ja siellä ajaminen on jopa ihan turvallista rauhallisuutensa vuoksi. Kolmantena päivänä Lantalla päätettiin siis vuokraa mopot ja lähteä tukimaan paikkoja. Se osottautui todella hyväksi vedoksi.

Otettiin kolme mopoa, mä istuin Juuson kyydissä. Oon vain kerran pikaisesti kokeillut skootteria jokseenkin huonolla menestyksellä, joten tää oli varmasti paras vaihtoehto vaikka vähän kateellisena katsoinkin Päivin ja Luukaksen menoa. Lähes kaikki majapaikat on saaren länsipuolella, siellä missä on myös kaikki rannat. Me lähettiin mopilemaan vastakkaiselle puolelle. Vaikka liikenne on vastakkainen, ei se tuottanut ajajille ongelmia.




Saaren itäpuolella on Lanta Old Town, jossa käytiin pikaisesti tutustumassa. Laitettiin ihan hetkeksi mopot parkkiin ja katottiin meininkejä, ennen kun jatkettiin taas matkaa etelämmäksi. Meillä hurahti koko päivä mopojen kyydissä. Itäpuoli oli aika maalaismainen, jossa oli myös ihan paikallista asutusta.

Alkuun oli vähän puhetta että mopot pidetään vain yhden päivän, mutta tää liikkumismuoto osottautui niin käteväksi, että lopulta skobat oli meillä yhteensä neljä päivää.






Myös seuraavana päivänä lähettiin yhdessä tutustumisretkelle. Tällä kertaa liikuttiin länsipuolta niin etelään kuin pääsi. Etelässä tuli vastaan kansallispuiston portti ja jos siitä halusi eteenpäin olisi maksettava sisäänpääsymaksu. Koska maisemat oli ollu jo muutenkin siistejä, päätettiin skippaa kansallispuisto.



Palattiin hieman takaisin päin tutkimaan rantoja. Mitä etelämpään ajoi, muuttui rannat koko ajan autiommiksi. Näillä rannoilla oli aina vaan ihan muutama majatalo ja pari pientä raflaa. Valittiin loppupäiväksi Klong Jarkin ranta. Toivottavasti en nyt puhu shaibaa, ei nimittäin oltu aina ihan varmoja millä rannalla oltiin. :D Päivä meni rennoilla merkeissa. Rannan edustalla oli pieni kivikökkerö, jossa pääsi ihan kivasti snorklaamaan. Vesi oli vain harmillisesti vähän sekoittunutta. Lähes koko meijän reissun ajan oli ihan kreisit tuulet.





Oltiin Lantalla yhteensä kuusi yötä. Toisiksi viimeisenä kokonaisena päivänä lähettiin Juuson kanssa kahdestaan matkaan. Mopo alle, snorklauskamat messiin ja tutkimaan lisää rantoja. Edellisen päivän retki jätti tielle siintävät biitsit mieleen, joten niillä oli ihan pakko päästä käymään. Lähettiin taas ajamaan länsipuolta etelään. Päivi ja Luukas puolestaan lähti tutustumaan itäpuolen mangrovemetsiin.




Ihan ekana pysähdyttiin Nui Beachilla. Ranta näkyi ihan skisti tieltä ja sinne meni jyrkähkö polku. Maisema joka polulta aukesi, oli ihan mielettömän kaunis. Hiekka vaaleaa ja mari ihanan turkoosia.


Nui beach nousi heti mun lempparirantojen kärkeen ja piti kärkisijaa loppuun asti. Paratiisi. Rannalla oli yksi pieni ja halpa rafla. Tai ehkä pikemminkin kiska. Oli ihanaa istui rantsussa ja nauttia thaimaalaista jääkahvia.








Hengattiin Nuilla muutama tunti ja lähettiin jatkamaan matkaa. Pysähdyttiin Kantiang bayssa syömässä. Valittiin mestaksi yhden mummelin pyörittämä nuudelipaikka. Sieltä sai ainoastaan pad thaita ja nuudelisoppaa. Mä tilasin "yllättäen" pad thain. Söin reissun aikana yhteensä kymmenen pad thaita. :D Tää oli yksi parhaista, vaikka ei ihan vetänyt vertoja edellisen postauksen annokselle. Kaikki pad thait maistuu aina erilaiselta.




Käytiin ihan pikaisesti katsomassa myös Kantiang bayn ranta, mutta se ei vaikuttanut hirveen kivalta. Se oli sellanen luksusranta. Vieressä hienoja resortteja ja rannassa purjeveneitä ja muita hienoja paatteja. Seuraavaksi siirryttiin Diamond Cliff beachille. Rannan vieressä rinteessä oli näköalaravintola.



Päivi meni jälleen nopeesti ja aurinko alkoi pikkuhiljaa laskea. Tultiin loppuillaksi takaisin omalle rannalle. Käytiin hakemassa viereisestä kaupasta juomat ja tultiin rantaan nauttimaan auringonlaskusta. Oli ihan mieletön fiilis istua superlämpimässä rantavedessä ja katsoa alas painuvaa aurinkoa. Ei ollu kyllä yhtään ikävä kotisuomea.



Illalla oli sopivasti nousuvesi. Haluttiin tietää mitä meidän kivikkoinen ja matala ranta pitää sisällään, joten käytiin tutkimassa. Oli jännää uida vain noin metrin korkuisessa vedessä ja katsoa pohjaa joka vilisi pienistä kaloista. Vaikka pohja näytti kaukaa elottomalta, löytyi sieltä upeen värisiä minifisuja.




Tää päivä oli mun mielestä yksi reissun parhaimmista päivistä. Oli niin siistiä hengata Juuson kanssa ja löytää kaikki ne upeet mestat. Tätä päivää tuun varmasti muistelemaan lämmöllä pitkään. Jo nyt katson haikeena esimerkiksi noita kuvia Nuilta. :) Koko reissun fiilis oli tosi hyvä, mutta tää päivä oli jotenkin erityisen ihana. Mä onnistuin jotenkin palelluttamaan itteni mopoillessa ja mulla tuli ihan jäätävä flunssa, mut sekään lannistanut.

Vielä yksi postaus Lantasta tulossa! Toivottavasti ei kyllästytä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti