20.8.2014

Upea Norja

Meidän reissun viimeinen kalastuskohde sijaitsi Norjan puolella Porsangerin vuonon hoodeilla. Rajan pääsi kätevästi ylittämään Karigasniemeltä. Matka määränpäähän kesti muutaman tunnin ja maisemat sen varrella oli ihan mielettömät. Mä oon edellisen kerran käyny Norjassa joskus ysärillä. Jo silloin maisemat teki muhun vaikutuksen, vaikka olikin paljon nuorempi. Kaikki se luonto, kauniit rannat ja jylhät maisemat.




Joki jossa kalastettiin oli aika mieletön. En oo ikinä varmaan nähnyt niin siistin näköistä vettä. Ihan superkirkasta ja turkoosia. Vielä kirkkaampaa kuin esim. Thaimaan hienoimmilla rannoilla, jossa käytiin.



Yöt vietettiin taas pakussa. Illat oli aina kauniin värisiä. Kuva vähän huijaa, ihan noin pimeetä ei missään vaiheessa ollut. Norjassa alkoi jo vähän hirvittää takas Etelään tuleminen. Hyvästi yöttömät yöt!


Joen luvat alkoi aina kuudelta. Unet jäi aina vähän lyhyeksi kun ilta meni usein aika myöhään ja aamulla herättiin aikaisin. Ei haluttu hukata aikaa. Luvat kuitenkin maksoi 50e per nassu. :D Aika kallista, mutta todellakin sen arvoista. Tää ei edes ollut kovin kallis moneen muuhun jokeen verrattuna...


Kalastusjutut sikseen, niistä tulee lisää toiseen blogiin. Nyt haluan  keskittyä Norjan muuhun upeuteen. Yksi päivä pidettiin kalastuksesta vapaata ja hengailtiin muuten vaan. Suunnattiin meren rantaan katsomaan maisemia. Jäämeri on jotain niin makeeta. Meidän hengausiltana sattui vielä olemaan tyyntä. Meri peilasi ympärillä olevia maisemia. Vesi on kirkasta ja varsinkin laskuveden aikaan on siistiä tutkia mitä rannoilla näkyy. Vähän kauempana, ehkä noin 50m päässä rannasta nähtiin pyöriäisten parvi. Mä olin ihan innoissani. Oon aina fanittanut kaikkea mereen liittyvää, varsinkin sen eläimistöä. Kalat ja merinisäkkäät on niin siistejä.




Kalastustauko kesti vielä seuraavaan päivään. Lähistöllä sijaitsee kanjoni, jonka Juuso halusi mulle esitellä. Juuso on niin ollut tällä joelle ennenkin. Olin nähnyt kanjonista kuvia ja jotenkin luullut, että se on paljon pienempi. Ehkä jotain neljä metriä korkea. Kuinka väärässä olinkaan, pudotusta oli kymmeniä metrejä. :D 




Mä haluan ehdottomasti palata Norjan maisemiin. Kalastuskin oli antoisampaa, kun koko muun reissun aikana. Norjasta löytyy paljon hyvä kalastuskohteita, olisi siistiä käydä muissakin mutta tulla myös tänne samaan paikkaan uudestaan. Sit vaan säästämään. :D Niinkuin jo sanoin, ei nää Norjan joet aina ole mitään ihan halpoja. Voisin lähteä Norjaan myös esimerkiksi vaeltamaan. Oon lukenut juttuja Norjan eri retkikohteista ne kyllä vähän kiinnostais. Täytyy mietiskellä jos sitä joskus vaikka lähtisi.

Näiden maisemien jälkeen alkoi pitkä (n. 1500km) kotimatka takaisin Vantaalle. Tuntui vähän haikeelta. Ei kuitenkaan tultu yhdellä rysäyksellä takaisin. Siitä lisää ihan omassa postauksessaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti