7.7.2014

Partsidinneri

Lauantaina tehtiin sushia. Taas kerran. Montakohan sushiaiheista postausta mulla on tässä blogissa? Se on vaan niin hyvää, eikä siihen kyllästy. Olin keittäny riisin valmiiksi jo aamupäivällä. Iltpäivällä rullasin makit valmiiksi ja annoin niitten vielä hetken aikaa "jäähtyä" jääkaapissa. Vähän viileä sushi on mun mielestä parempaa. Tehtiin ihan perus täytteillä eli lohta, kurkkua ja surimia. Syötiin partsilla. Oli tosi lämmintä!





Ruuan kanssa oli varattu valkkaria, joka ostettiin laivalta talvella. Kyseessä oli kiinalainen Chardonnay Riesling. Vähän epäilyksellä ostettiin, mutta ajateltiin että pitäähän kiinalaista viiniä kokeilla. Oli ihan karmeeta! Juuso ei saanut edes yhtä kokonaista lasillista alas. Hhahah, eipä tarvii ostaa toiste.


Illemmalla Miro ja Heikkonen tuli meille hengaamaan. Maistatettiin viiniä myös Mirolla, joka oli samoilla linjoilla maun suhteen. Myöhemmin illalla Viivikin tuli käymään, joutui myös viiniuhriksi.


Nyt on viikonloppu vietetty. Tällä viikolla meillä molemmilla on kuusi vuoroa... Kivaan saumaan tulee duuniputki kun ihanat kesäkelit tuli takaisin ja olis kiva päästä esim rannalle. Noh, raha on enemmän kun tervetullutta, joten ei saa valittaa. Ens viikon jälkeen päästään viettämään kesää erilaisissa maisemissa, joka on ihan superia. Myös Lapissa on ollut hellettä tässä lähipäivinä. Ihan niin lämmin ei meijän reissun aikana tarviis siellä olla. Helpompi vaeltaa ja kalatkin on varmaan vähän virkeempiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti