3.6.2014

LouhelaJam 2014

Sunnuntauina oli perinteiset Jamit. Perinteitä tosin rikkoi viime vuosi, jolloin Jameja ei järkätty. Ne piti olla aluksi ihan normaalisti kesän alussa, mutta sitten ne siirrettiin syksymmälle. Ei niitä kuulunut  silloinkaan. LouhelaJamit kuuluu kesään, siitä se kesä vasta oikeesti lähtee. :) Nää meiningit järkättiin ekaa kertaa vuonna 1991. Kaksi vuotta myöhemmin me muutettiin perheen kanssa Louhelaan ja siitä lähtien mäkin oon aina käynyt Jameissa.


Löydettiin myös mun porukat ja liityttiin niiden seuraan. Katteltiin Jamien meikinkiä vähän etäämmältä. "Päälavan" bändien välissä esiintyi siisti jammailubändi, joka soitti vanhaan autoon kootulta lavalta. :D





Me tultiin lähinnä kattomaan Carolinea, joka on soittanut Jameissa nyt vissiin kolme kertaa. Muut meijän possesta nihkeili, eikä liikkunu paikaltaan minnekkään, mut mä säntäsin lavan eteen kameran kanssa...


Sain ihan siistejä kuvia. On hauska kattoo miten Caroline muuttuu vuosien varrella. Niitten eka keikka oli muistaakseni 2006, jossa mä myös olin ottamassa kuvia. Kokoonpanokin on vähän muuttunut aina välillä. Tompan lisäksi vanhoja jäseniä on Ville ja Simo. Hetken aikaa Simo oli veke ja sitä tuuraamassa oli EX J. Tompan livevetoja oon nähnyt jo ala/yläasteelta lähtien kun oliin samassa koulussa. :D Tomppaan tutustuin kuitenkin vasta vähän myöhemmin kun tulin ekoja kertoja kirkon juttuihin mukaan. Villeen ja Simoon mä tutustuin myös samoihin aikoihin, ehkä pikkuruisen aikasemmin, mutta eri kautta.

Mun lemppari Carolinen biiseistä on Addict's dance, joka myös sunnuntaina soitettiin. Loppuun muutaman vuoden takainen liveveto kyseisestä biisistä Kotkasta. Tekee ihan mieli tanssia. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti