20.4.2014

Aurinkoista pääsiäistä!

Pitkäperjantai oli tämän viikon viimeinen duunipäivä, jonka jälkeen mulla ja Juusolla alkoi molemmilla kolme päivää kestävät vapaat. Perjantain suunniteltiin kuului salitreeni ja sen jälkeen rauhoittumista kotona. Juuso tuli hakemaan mua töistä. Kun päästiin himaan, rojahdin sänkyyn ja siihen mä sit jäin. Sillä välin kun mä nukuin Miro soitteli Juusolle ja kysyi Jyväseen. Kun heräilin päätettiin lähtee sinne. Se siitä salista, mut ei kyllä harmita yhtään. Mun kroppa on ollu koko viikon aivan poikki. Käytiin Jyväsessä yksillä Miron ja Tuomaksen kanssa. Tultiin vielä sen jälkeen meille hengaa hetkeksi ennen kun jäbät lähti nukkumaan.

Eilen aamulla, eli lauantaina nukuttiin Juuson kanssa pitkästä aikaa oikeest pitkään. Noustiin vasta joskus 11 maissa. Teki hyvää kun sai pitkät unet. Mä oon jostain syystä nukkunu taas viimeaikoina aika huonosti. Syöriin aamupalat ja juotiin aamukahvit ihan rauhassa jonka jälkeen suunnattiin Viikkiin.


Käytiin Ruodossa shoppailemassa. Mulla oli tarvis uusille kahlaushousuille, kun edelliset on aika rispaantuneet ja ottaa persuksen kohdalta vettä sisään. Ne on jotkut Juuson ikivanhat. Nyt löysin kivat uudet. Juusokin teki heräteostoksia ja osti uudet kahlauskengät. Edellisten kohdassa Juusolla oli aikoinaan tullut joku hieno aivopieru ja Juuso oli hankinut kengät jotain kokoa 45 :D Jäbällähän kengänkoko on n. 39-40. Nyt on ainakin oikeen kokoiset kengät. Viikista mentiin käymään Vanhankaupunginkoskella. Aika perus jos tuolla hoodeilla liikkuu. Ilma oli nätti ja aika lämmin, joten oli ihan kiva piipahtaa koskella. Siellä oli jo pari kalastajaakin liikkeellä.






VKKn jälkeen tultiin takas kotiin, jätettiin auto parkkiin ja lähdettiin aika nopeesti Louhelaan. Meillä oli pääsiäisdinneri porukoiden luona. Meijän perheen lisäksi paikalla oli myös sukulaisia Pohjois-Karjalasta.







Tarjolla oli ihan perinteisesti lammasta. Tosin kovin pitkänä perinteenä lampaan syöminen ei meidän perheessä ole ollut. Tää oli vasta kolman pääsiäinen kun meillä on lammasta, eikä ne kolme kertää mene edes peräkkäisille vuosille. Lisukkeina oli salaattia ja seesamporkkanoita. Mä tein kastikkeen lihalle.

Pihka-kissa seuraili vierestä ruokapöydän meininkejä. Se on ihan hassu kisu... Dramatic cat.




Istuttiin iltaa aika myöhään. Veera lähti jossain vaiheessa jonkun kaverinsa synttäreillä, samoin Pyrde meni kaverilleen. Pinja ja Miguelkin läks jo aikaisemmin. Me Juuson kanssa hipsittiin takaisin Martsariin jossain puolenyön tienoilla ja samoihin aikoihin lähti myös Viivi ja Nasse. Kiitos pääsiäisateriasta kaikille! Kivaa kun tietää että huominenkin on vielä vapaata. Paljon rennommissa fiiliksissä pääsee viettämään sunnuntaita. Tänään käydään ehkä moikkaamassa Juuson puolen posseja ja varmaan pitäisi vähän ulkoillakin kun on niin siisti keli. Vähän kiinnostaisi lähtee vaikka Kaitalammelle, saa nähdä mihin mennään.

Odotan vähän jo huomistakin kun saa syödä suklaata! Saahan sitä toki muulloinkin, mut mun mielestä parhaat suklaa-ajat on pääsiäinen ja joulu. Tuntuu että muulloin se on kuitenkin jotenkin vähän kiellettyä. Tää ajattelu on salee jäänyt päälle siitä kun mun ex kerran ihmetteli että miten voi syödä niin paljon suklaata. Saatoin syödä vaikka levyn kerrallaan, enkä edes ollu mitenkään pullava. Tykkäsin sukaasta Oli pääsiäinen vuonna 06 kun päätin että nyt en syö enää suklaata ja seuraavan kerran saan syödä vasta jouluna. Tää on ainoo "lakko" jonka oon koskaan tehnyt. Sen jälkeen oon pääsääntöisesti syönyt suklaata vaan jouluna ja pääsiäisenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti