7.11.2013

Varovaista joulutunnelmaa

Mä en ihan vielä haluis alkaa hehkuttamaan joulua, kun on vasta marraskuun alku mutta pikkusen se jo alkaa mielessä kummittelemaan. Tai ei se mitään "kummittele", joulu on ihan parasta aikaa ja musta on kivaa nauttia kaikista joulujärjestelyista ja odotuksesta. Viime viikolla ostin jo ekan joululahjan niinkuin kerroinkin. Edellisenä perjantaina ilmestyi uusi Raskasta Joulua levy, jota jo vähän Spotifystä kuuntelin. Töissä Linan kanssa taitetaan joululehteä. Vähemmästäkin alkaa joulumieli nousta. Joululehti, jota nyt ollaan tekemässä, ilmestyy muuten tän kuun lopulla eli 29.11. Tulee Ilta-Sanomien välissä. Tsekatkaa!


Eihän siihen jouluun loppupeleissä edes oo kauaa. Vajaa kaksi kuukautta. Se menee salee tosi nopsaa. Kaikki on menny aika nopeesti sen jälkeen kun Juuso pääs intistä pois. Niin mä arvelinkin. Aloin miettimään edellistä joulua. Se meni jotenkin vähän surkeemmassa fiiliksessä kun muulloin. Alkoi jo Juuson lähtö painaa mieli. Sillon siihen oli aikaa enää joitain viikkoja. Taas voi sanoo, et HUH onneks se on ohi. Ei se onneks joulumieltä kokonaan vieny pois. Tässä vähän kuvaspämmiä edelliseltä joululta:


Viimevuonna oltiin mun vanhempien luona aattona. Joulupäivä vai olikohan se tapanina, oltiin Juuson mummin luona. Katsotaan minne matka johtaa tänä vuonna. Kohta alkaa loppujenkin lahjojen ostaminen. En jaksa ottaa mitään lahjastressiä. En harrasta sitä yleensäkään. Mun mielestä lahoja on kiva hankkia. Ootan että voi laittaa kotia vähän enemmän joulukuosiin. Ei mitään överii, jotain kivaa pientä!

Loppuun vielä yks biisi uusimmalta Raskasta Joulua levyltä. Siitä on tullut kiva videokin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti