18.11.2013

Siisti sunnuntai

Jo otsikko sen kertoo, sunnuntai oli hyvä. Yleensä sunnuntai on mun mielesti melkeimpä tyhmin päivä viikosta, mutta ei eilinen sunnuntai. Aamulla aikainen herätys. Ihmeen pirteä fiilis. Aamukahvit naamaan, eväät messiin, kalastuskamat autoon ja lähtö Vanhankaupungin koskelle. Meillä oli luvat sinne klo 7-13.


Mulla ei ollut kalaonnea, mutta se pääsin kuitenkin poseeraamaan hienon kalan kanssa. Juusolla oli onnea munkin edestä. Vähänväliä oli siiman päässä taimen. Lisää kalareissusta meijän blogissa!

Lupien loppumisen jälkeen jäätiin hetkeksi Meri-Infoon jutskailemaan yhden Juuson tutun kanssa. Ei oltu kokopäivänä syöty kun pienet eväät, joten nälkä oli aika kova. Aateltiin että hurautetaan Ikeaan syömään. Sieltä piti myös hakee muutama juttu. Ikean parkkipaikka oli niin törkeen tukossa, että päätettiin olla menemättä. Kärvisteltiin vielä vähän nälässä ja käytiin Partioaitassa tsekkaamassa alet. Löydettiin kunnolliset takit talveksi molemmille. Mulle Merrelin rotsi ja Juusolle Fjällrävenin.




Takiostosten jälkeen haettiin Myrtsin kiinalaisesta mättöä ja mentiin kotiin. Yllättäen ruoka ja lämmin koti jälkeen viileen koskipäivän, alkoi väsyttää... Yritettiin sinnitellä hereillä, mut kuudelta oli pakko mennä pitkäkseen. Vetästiin siinä sitten pienet kolmen tunnin tirstat. Teki aika hyvää! Sen jälkeen oli vaan aika tokkurainen olo. :D Hetken aikaa valvottiin ja sit taas nukkumaan! Ei edes mennyt kauaa kun uni tuli uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti