11.8.2013

Reissu Kymijoelle

Niinkun jo edellisessä postauksessa mainitsin, lähettiin Juuson kanssa fisureissuun perjantaina. Nähtiin stadissa, käytiin hakemassa auto lainaan, tultiin himaan laittaa kamat kasaan ja lähettiin ajamaan kohti Kotka ja tarkemmin Kymijokea. Matkalla piti pysähtyy ABC hampparille, kun ei oltu pahemmin keretty syömään.

Mestoille ajoi tauon kanssa parisen tuntia. Ostettiin luvat (24h) jo illalla, että päästiin ennen nukkumaanmenoa  tutkailemaan koskea. Ilta muuttu nopeesti yöks, eikä enää nähny kauheesti mitään. Siikakoskella oli nättiä!


Mentiin nukkumaan vasta joskus yhden jälkeen ja aamulla herättiin jo kuuden maissa. :D Piti päästä testaa toista mestaa! Autossa oli yllättävän hyvä nukkua. Ei meil ollu ees mitään makuupusseja kun vielä on niin lämpimät säät. Aamulla oli ihmeen pirtee olo, vaikka unta ei tullu kovin paljoo.


Mentiin ekas tsekkaa Ruhavuolle. Mua vähän pelotti se mesta, kun siellä on yleensä aika paljon porukkaa ja kalastus tapahtuu "jonottamalla". Kalastaessa liikutaan pikkuhiljaa koskea eteenpäin ja siten tulee aina tilaa muille. Siks mua pelotti se, kun en oo vielä mikään hyvä ja siinä piti pärjää omillaan. Hermohan siinä pikkusen meni mut mieltä paransi upeesti loikkivat isot lohet.

Käytiin Ruha läpi ja mentiin takas Siikakoskelle. Nälkä alko pikkuhiljaa kolkuttaa, kun ei herätessä syöty mitään. Jonkun aikaa jaksettiin kuitenkin koskella olla. Mä yritin purra hammasta, et hermo ei menis osaamattomuuteen... Tällä kertaa oli käytössä kakskätiset vavat ja se oli mulle eka kerta niitten kanssa.




Ennen puoltapäivää nälkä oli jo sen verran kova, et piti lähtee jonnekkin syömään. Mentiin Korkeakosken kalastuskievariin. Korkeakoskella on myös lohenkalastus mesta, mut siellä ei tee perhokamoilla oikein mitään. Käytiin kattomassa pikasesti muitten viskomista. Kievarissa oli sopivasti lauantailounas johon kuului lohikeitto, leipä (juustolla ja kurkulla), mehu/vesi ja kahvi, 5e. Ei paha!







Syömisen jälkeen tultiin takas Ruhalle. Tällä kertaa mulla meni totaalisesti hermo, kun heitot ei meinannu onnistua. Yritin kuitenkin jotenkin pysyä jengin messissä. Tää oli muuten eka kerta, kun sain oikeesti pällistelyä siitä, että oon tyttö ja perhovapa kädessä. Toi on vielä sellanen mesta, että tuntuu et kaikki kalastajat tuntee toisensa ja myös siks mua ihmeteltiin. Vuoroaan odottavat miekkoset rannalta katteli mun puuhia ja jossain vaiheessa sain pari innokasta herrasmiestä opettamaan. Sain ihan kirjaimellisesti kädestäpitäen opetusta. :D Ne oli siinä niin kauan, että mulla oikeesti alkaa sujua.



Ruhalta ei oo pahemmin kuvia, kun aika meni heittojen opetteluun. Aika paljon sitä opetusta tuli ja sit yhtäkkiä koin varmaan jonkun valaistumisen ja heitot alkoi sujua! Juuso kerto, että noissa perhokalastuspiireissä on usein just tollasta, että alottelijota yritetään jeesata. Mulla tais vielä vähän vaikuttaa, se että olin oudompi ilmestys sillä koskella. Lopulta ne meikkoset antoikin kehuja ja ihmetteli, kuinka nopeesti ne heitot sit lopulta alkoikaan sujua. Voittajafiilis. Suuret kiitokset vaan opettajille! Vaikka Juusonkin opetus on jotain hyvää tehnyt niin ehkä mä tarttin, että joku ulkopuolinen oli jeesaamassa.

Nyt vaan toivotaan, että jatkossakin sujuu ja opetukset pysyy mielessä! Meillä on toinenkin reissu reissu samaan mestaan kehitteillä muutaman viikon päästä, jos vaan kaikki menee putkeen. Joskus kuuden jälkeen illalla lähettiin ajamaan takas kotiin. Oli aika levottomat ja idiootit jutut matkalla kun väsytti...


Uni tuli nopeesti illalla kun mentiin nukkuu. Näin unta heittämisestä ja lohista. :D Hahah. Ne isot pinnalla käyvät lohet on vaan niin siistejä!! Tänään oli kädet ja hartiat aika jumissa heittämisestä. Se on kuulemma ihan normaalia. Mulla oli vähän nihkee olo muutenkin, kun pe-la välisenä yönä mulle alko kehittyä pientä flunssaa... Palautettiin auto ja käytiin kattelemassa omaa koskea. Kalastushimo.


Tänään oli Myyr Yorkin puistokirppis Jokiksessa. Käytiin siellä pyörimässä. Juuso osti muutaman levyn ja mä sain mun siskojen vanhoja vaatteita, jotka ei ollu menny siellä kaupaks. Hyvä kirpparireissu kun puolet kamoista oli ilmaisia. :D Myöhemmin iltapäivällä mentiin kotiin sitoo uusia perhoja tulevalle reissulle.

Päivä meni tosi nopeesti ja sit olikin taas Juusben aika lähtee takas Santikseen. Laskettiin, että tässä on enää neljät lomat ennen himaan pääsyä. Tai ehkä viidet, jos Juuso pääsee eroon vartiovuorosta, joka on meijän mamin synttäriviikonloppuna. Nyt on jäljellä 38 aamua / 1.2 kk / 5.3 viikkoa / 14.9%.


Viikonlopun kalareissu oli onnistunut. Vaikka mulla menikin alkuun tosi pahasti käämi... Loppukohden parani kuitenkin huimasti. Oon iloinen, että on tällänen yhteinen harrastus. On kiva hehkuttaa, kun saa heitot sujumaan tai kuinka siistejä jotkut kalat on. Nyt ei malttais venaa, et pääsee uudelle reissulle! Tänä kesänä on tullu käytyy ihan hyvin kalassa. Paremmin kun viime vuonna, vaikka intti on laittanu omat esteensä. Nyt alkaa olemaan viimeset hetken kun päästään, ennen kun alkaa rauhoitusajat.

Huomenna taas töihin. Kohta nukkumaan. Toivottavasti tää pikkuflunssa lähtis veke yön aikana.

2 kommenttia:

  1. Kyllähä ne ukot kato näki naamastas et saavat helppoa pillua ku vähä tulee auttaa "neitoa" hädässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sitä lähdin jakelemaan heti kun vapa irtos kädestä :)

      Poista